2.4.2019

33 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA


Blogeissa on pyörinyt nyt hyvin laajalti tämä kolmenkymmenenkolmen kysymyksen haaste, joka on alkujaan lähtöisin Pupulandia-Jennin blogista. Halusin itsekin osallistua haasteeseen, sillä oon aina rakastanut vastata tällaisiin gallup-muotoisiin kyselyihin. Jos siellä on joku, joka ei ole vielä ole tätä haastetta tehnyt, niin suosittelen tekemään! Itse saatan usein vastailla samantyyppiseen kysymyksiin ihan huvikseni omassa mielessäni ilman minnekään julkaisuakin, sen verran kivoja tällaiset kyselyt ovat.

Avioliittoja: Nolla

En ole tälle iälle vielä naimisiin ehtinyt, onneksi. Avioliitto on kyllä tulevaisuuden suunnitelmissa ja haaveissa, ja siellä se saa luvan pysyäkin vielä hyvän aikaa.

Kihloissa: Nolla

Haluan kihlautua vaan kerran ja sillä ajatuksella, että se on lupaus avioliitosta. Kihlasormuksen ei kuitenkaan tarvitse olla mikään aikapommi, jonka saamisen jälkeen on tasan kaksi vuotta aikaa mennä naimisiin. En halua, että kumppanini ei mua kihlaisi siksi, ettei ole vaikkapa resursseja alkaa heti järkkäilemään häitä, vaan siksi, että haluaa mun kanssa varmasti naimisiin päätyä sitten, kun sille on hyvä aika.

aaa1 puistikko asu 3 aaa2 puistikko asu 1

Lapsia: Nolla

Oon todella lapsirakas ja toivon saavani omia jossain vaiheessa, mutta sen aika ei ole vielä, todellakaan. Haaveissa olisi useampi lapsi, mutta yhdestäkin olisin jo onnellinen.

Lemmikkejä tällä hetkellä: Nolla

Mulla ei ole varsinaisesti ikinä ollut lemmikkiä, jollei lasketa kissaa, joka viipyi mun lapsuudenkodissa kaksi viikkoa. Akvaariokaloja meillä myös oli, mutta en tiedä, voiko niitä laskea lemmikeiksi. En ole varsinaisesti mikään eläinystävä, mutta oon luvannut pitää ajatuksen avoinna siitä, että joskus otettaisiin joku nelijalkainen pörröinen kaveri. Jos mun nyt pitäisi jokin lemmikki ottaa, ottaisin varmaankin kilpikonnan. Tai minisiilin. Ne on jotenkin todella söpöjä!

Leikkauksia: Kaksi

Mulle tehtiin nilkkaleikkaus joskus kuusitoistavuotiaana, kun teloin jalan hermot ikävästi jalkapallotreeneissä. Hermovamma oli todella ärsyttävä vaiva, mutta nykyään jalka toimii ja se on pääasia. Joitain kenkiä en voi käyttää arven takia ja välillä jalka puutuilee nilkasta alaspäin, mutta nää on aika pieniä haittoja. Multa on myös leikattu kitarisat joskus lapsena.

Tatuointeja: Kolme

Kolme tatuointia löytyy tällä hetkellä, ja ihan älytön kuume olisi ottaa lisää! Tähän todellakin jää koukkuun. Otin ensimmäisen tatuointini varmaan neljä vuotta sitten, toisen puolitoista vuotta takaperin ja uusimman vuosi sitten. Seuraava on jo suunnitteilla…

Lävistyksiä: Seitsemän

Kolme reikää korvalehdissä, yksi korvan rustossa ja yksi tragus. En saanut alaikäisenä ottaa lävistyksiä muualle kuin korviin, joten oon niitä rei’itellyt sitten ihan urakalla. Vielä ehkä mahtuisi pari lisää… Mulla on myös napakoru, jonka otin heti, kun täytin 18. Alkuvuodesta toteutin piiitkän harkinnan jälkeen myös ison lävistyshaaveeni ja otin nenäkorun. Eikä muuten kaduta.

aaa3 adidas pinkit lenkkarit aaa4 yhdistelmä 2 aaa5 puistikko asu 2

Muuttoja: 15

En oikein tiennyt miten lasken tämän, jos oon muuttanut väliaikaisesti johonkin, mutta pyöristin luvun nyt viiteentoista. Lapsuudessa asuin kolmessa eri asunnossa, sen jälkeen oon itsekseni muutellut asunnosta ja maasta toiseen. Kaupunkeja Suomessa on kertynyt kolme, ulkomailla kolme. Viimeisimpänä muutin poikaystäväni kanssa isoon kaksioon, ja tää on kyllä ihan mun lempparikotini. Saa nähdä, koska siirrytään tästä seuraavaan asuntoon – toivottavasti ei vielä pitkään aikaan. En ole muuten ikinä asunut omakotitalossa enkä vanhempieni nykyisessä kodissa, vaikka sitä kotikotina olenkin alkanut pitää.

Ampunut aseella: Kerran

Joskus koulussa käytiin kokeilemassa ampumista. Ei ollut kyllä ihan mun juttu. Tykkään periaatteessa ampumisesta, mutta jotenkin sen oikean aseen kädessä pitäminen hirvitti mua. Mieluummin ampuisin jollain kuulapyssyllä.

Ottanut lopputilin: Kolmesti

Kokeilin puhelinmyyntiä suunnilleen neljä kuukautta, kunnes tajusin viihtyväni enemmän siivoamassa toimistoa kuin luurin päässä, joten otin loparit. Tein lukioaikana töitä lasten sisäleikkipuistossa, ja sieltä otin loparit muuttaessani toiseen kaupunkiin. Hesburgerilla viihdyin myös useamman vuoden, kunnes reilu vuosi sitten kyllästyin yövuorovalvomisiin ja rasvankäryyn ja pyysin lopputiliä. Muut työpaikat ovat olleet määräaikaisia. En myöskään laskenut niitä kertoja, jolloin oon palannut takaisin samaan työpaikkaan muutaman kuukauden paussin jälkeen.

Ollut saaressa: Kyllä

Isoista saarista tiedän olleeni ainakin Ahvenanmaalla, Kyproksella, Kreetalla ja Sansibarilla. 

Autosi: Ei ole

Mulla ei ikinä ole ollut ihan omaa autoa. Ajokortti multa löytyy.

Ollut lentokoneessa: Kyllä

Oon lentänyt varmaan ihan liiankin monesti. Viimeisen vuoden ajalta mulla ei tosin ole yhtään lentoa, ja mielelläni kuljen myös muilla kulkuvälineillä. Esimerkiksi laivamatka Tallinnaan voisi olla kova juttu, siellä kun en ole ikinä käynyt.

Onko joku itkenyt vuoksesi: On

Ollut rakastunut: Olen tälläkin hetkellä. <3

Ollut ambulanssissa: En

Luistellut: Kyllä

Luisteleminen on älyttömän kivaa, ja haluaisin päästä joka talvena muutaman kerran jäälle. Pelasin muutaman vuoden jääkiekkoa, joten luistelen hokkareilla ja tykkään edelleen ulkojääpeleistä.

aaa6 yhdistelmä 1 aaa7 asukuva aurinko 3

Surffannut: Kyllä

Kanarialla kokeiltiin kaverin kanssa aika spontaanisti surffausta. Olin aika huono lajissa ja pysyinkin vaan pari kertaa kokonaisen liu’un laudan päällä. Kannatti kuitenkin kokeilla, vaikka aikamoisen kokovartalokurlauksen suolavedellä siinä saikin kaupan päälle.

Ollut risteilyllä: Kyllä

Lapsena käytiin useinkin risteilyllä, ja vahvoiksi muistoiksi on jäänyt kasvomaalaukset ja Ville Viikinki –drinkit.

Ajanut moottoripyörällä: En

Ratsastanut hevosella: Kyllä

Kerran pakon edessä koulussa kokeilin, ja pelkäsin koko ajan älyttömästi. Toista kertaa ei tarvitsekaan hevosen selkään enää nousta, jos itse saan asiaan vaikuttaa.

Lähes kuollut: En

Ollut sairaalassa: Kyllä

Keniassa sain todella rajun vatsabakteerin, ja vietin kolme yötä sairaalassa. Mulla ei pysynyt edes vesi sisällä ja olin niin heikossa kunnossa, että pyörryin kesken verinäytteiden oton ja mut vietiin tajuttomana tiputukseen saamaan ensisijaisesti vaan nestettä rutikuivaan kehooni. Tää sairaalakokemus oli yksi mun elämäni pelottavimmista, mutta onneksi siitä selvittiin varmaan ihan suomalaisella sisulla ja suurella määrällä antibiootteja.

Suosikkihedelmä: Klementiini

Aamu vai ilta: Ilta

Molemmissa on todellakin puolensa, mutta enemmän oon iltavirkku ja rakastan nukkua pitkään. Tosin silloin kun oon herännyt aikasin ja saanut paljon aikaan aamun ensimmäisinä tunteina, on olo mitä mahtavin. Tarvitsen vaan todella paljon aikaa heräämiseen ja vihaan äkkinäisiä aamuja, joten ilta on mulle tehokkaampaa aikaa.

Lempiväri: Vihreä

Viimeisin puhelu: Poikaystävältä

Viimeisin viesti: Poikaystävältä

aaa8 puistikko asu 4

Nähnyt jonkun kuolevan: En

Kahvi vai tee: Kahvi

Oon tällainen perinteinen aamukahvin juoja, ja joskus tulee hörpättyä toinen kupillinen myös lounaan jälkeen. Teetä tykkään juoda kyllä pimeinä iltoina ja kurkkukipuun, mutta ei se ikinä sitä aamun ensimmäistä kahvikupillista voita. Rakastan myös kaikkia erikoiskahveja!

Paras piirakka: Pakko vastata mustikkapiirakka, vaikken edes muista, koska oisin viimeksi sellaista syönyt. Myös poikaystävän vähän aikaa sitten tekemä pätkis-suklaapiirakka oli ihan taivaallisen makuista.

Kissa vai koira: Koira

Ennen olisin voinut vastata että ei kumpikaan, mutta nyt pariin kivaan hännänheiluttajaan tutustuttuani pitää vastata koira. En tykkää mulle tuntemattomista eläinyksilöistä, vaan tarvitsen aikaa tutustua niihin.

Paras vuodenaika: Kevät

Kaikissa vuodenajoissa on hyviä puolia, mutta keväästä tykkään eniten. Pitkän talven jälkeen aurinko alkaa näyttäytyä koko ajan useammin, lumet sulaa ja mieli virkistyy, kun on koko ajan kevättä rinnassa. Tosin en kyllä valita muistakaan vuodenajoista, varsinkin kun syksyn värit saa maisemille omanlaista kauneuttaan sylin täydeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi postausta! Vastaan kaikkiin kommentteihin, myös vanhoihin postauksiin tulleisiin. Kiitos viestistäsi! :)