27.8.2019

Miten kävi kesän to do -listan?


Kesä alkaa olla taputeltu, sillä nyt viedään jo elokuun viimeisiä päiviä. Tämä kuukausi on mennyt ohi aivan älyttömän nopeasti! Vastahan elokuu eli mun lempparikuukausi alkoi, ja sunnuntaina siirrytäänkin jo virallisesti syksyn puolelle. Tähän väliin onkin hyvä palata kesäkuussa julkaisemaani to do -listaan ja katsoa, mitä listalta lopulta tulikaan suoritettua.

Käydä festareilla
Tehty! Sain alkukesästä töistä liput Festivillaan Vaasassa, ja vietettiin sateen täyttämä mutta hauska festari-ilta poikaystävän kanssa. Esiintyjinä olivat muun muassa The Rasmus, Teleks, Anssi Kela ja Ellips. Seuraavana päivänä kävin vielä töiden puolesta Rockperry Reloadissa, jossa pääsin kuuntelemaan haastattelujen ohessa Kotiteollisuutta.

Lukea kirja
Tehty! Ehdin itseasiassa lukea usemmankin kirjan tänä kesänä, ja tästä asiasta olen hyvin iloinen. Olen iltaisin onnistunut vaihtamaan puhelimen kirjaan ja rauhoittumaan paremmille unille painetun tekstin parissa. Myös parvekkeen säkkituolissa on tullut maattua kirja kädessä auringon paahtaessa. Voisin kirjoitella myös kirjavinkkejä blogiin, jos aihe kiinnostaa teitä.


Käydä mummolassa
Tehty! Tämä kohta oli mulle erityisen tärkeä, joten onneksi juhannuksen vieton ohessa ehdin käydä mulle niin rakkaassa mummolassa. Välimatkan vuoksi ehdin käydä isovanhempieni luona valitettavan harvoin, mutta tänä kesänä onneksi pääsin mummon pottujen ääreen.

kesän to do 1 kesän to do 2

Mökkeillä
Tehty! Kävin viettämässä mökkiviikonloppua ja se oli juuri niin rentouttavaa kuin kuvittelinkin. Mökki ilman mukavuuksia, eli vettä ja sähköä, jäi vielä vuokraamatta. Ehkä ensi kesänä...

Urheilla ja uida
Tehty! Myönnettävä on, että alkukesän juoksuinnostus karisi pois väsyttävien työpäivien myötä. Silti olen lenkkeillyt ja juossut niin normaalia lenkkiä, mäkijuoksua kuin intervallitreeniäkin enemmän kuin pitkiin aikoihin. Pari kertaa ehdin käydä myös uimassa lämpimien kelien aikana, vaikka viime kesästä jäätinkin aika paljon jälkeen.

Suppailla
En tehnyt. Tämä jäi vähän harmittamaan, sillä olisin halunnut suppailemaan. Lämpimimmät vapaaillat osuivat kuitenkin loppukesälle, jolloin Vaasassa oli käynyt jo erittäin ikävä jätevesivuoto. Toisin sanoen täällä kirjaimellisesti shit happens, kun vessanpöntöistä valuivat jätökset suoraan mereen ja suppailupaikka jouduttiin sulkemaan. Ehkä ensi kesänä on parempi tuuri!

Käydä kotimaan matkakohteissa
Tehty! Tätä saisi kyllä tehdä paljon enemmänkin. Käytiin kuitenkin parissakin kotimaan matkakohteessa, kuten Vaasan sisällä olevassa museossa sekä hiidenkirnulla Etelä-Pohjanmaalla. Kirjoitin aiheesta myös pohdiskelevan postauksen.

Mä olen ihan tyytyväinen omaan suoritukseeni! Yhtä vaille täysi lista tuli suoritettua tänä kesänä, eikä se missään vaiheessa oikeasti tuntunut suorittamiselta, onneksi. Lista tosin oli aika helppo, joten sen ulkopuolelta tuli tehtyä myös paljon asioita. Kiitos kesä 2019, nähdään hellekelit taas ensi vuonna!

2 kommenttia:

  1. Ohoh sähän tosiaan oot saanut hyvin tehtyä, yhtä vaille lista täysi on aika hyvä! Näissä on hyvä muistaa tosiaan, ettei tule sitä suorituksen painetta ja mahtava kuulla, ettei siellä sitä tullut. Lista on hyvä jättää pieneksi, jos tekemiset ovat ns. "isoja". :) Tuosta ekasta kuvasta tulee mieleen vahvasti kyllä kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannatti ottaa itellensä tällainen helpompi lista, niin saa suuremmalla varmuudella tehtyä asioita, haha. Suorittamisen tunteen halusin ehdottomasti välttää, sillä silloin ilo tekemisestä katoaa hyvin nopeasti.
      Mä tykkäsin todella paljon näistä kuvista, jotka on oikeastaan mun poikaystävän ottamia. :) Niin kesäisiä! <3

      Poista

Kommentoi postausta! Vastaan kaikkiin kommentteihin, myös vanhoihin postauksiin tulleisiin. Kiitos viestistäsi! :)