12.11.2019

Kahvia kupissa, pannussa ja seinällä

Kaupallinen yhteistyö Samaskorun kanssa

samaskoru seinäkello 5

Meillä on vihdoin seinäkello. Ja kun sanon vihdoin, todella tarkoitan sitä - minun asuttamissani kodeissa ei seinäkelloa ole näkynyt moniin vuosiin.

Ainut kello, josta kodissamme on nähnyt aikaa rannekellojen lisäksi, on ollut herätysvalo. Se luonnollisesti sijaitsee makuuhuoneessa, jossa taas ei muuten vaan tule hengailtua kovinkaan paljoa. Siksi ajatus seinäkellosta alkoikin houkuttaa koko ajan enemmän, ja aloin katselemaan sopivia vaihtoehtoja.

Homman hankaluus piilikin siinä, millaisen kellon voisimme hankkia. Ei mitään liian tavallista - se ei kuulu minun eikä asuinkumppanini eli poikaystäväni tyyliin. Kellon pitäisi olla erikoinen mutta meidän tyylinen, mielellään jollain tapaa hauska mutta ei kuitenkaan mikään ruma vitsikoriste.

Tilasin Samaskorulta korvakoruja, kun äkkiä valikoimassa näkyi jotain, joka painui samantien molempien mieleen. Yli puoli vuotta kävimme säännöllisesti kurkkimassa yhtä tiettyä kelloa nettisivuilla, kunnes viimein teimme päätöksen siitä, että tämä se on. Meidän uusi Kahvi mustana -kello.

samaskoru seinäkello 1 samaskoru seinäkello 3 samaskoru seinäkello 6

Minä olen kahvin suurkuluttaja, ja joskus yksin asuessani olen pitänyt kahviaiheisia tauluja seinälle. Kahviaiheinen kello oli siis luonnollinen jatkumo, ja onnekseni poikaystäväni ihastui kelloon myös ehkä jopa minua enemmän. Se on jo paljon! 

Samaskoru oli tuttu yritys entuudestaan, ja heiltä tilatut korvikset saapuivat kotiovelle parissa päivässä. Minuun erityisen vaikutuksen teki se, että kaikki Samaskorun tuotteet valmistetaan Suomessa, tarkemmin sanottuna Joensuussa. Materiaaleina käytetään koivua, savutammea ja akryylia. Kahvi mustana -kello on akryylia ja sen viisarit ovat ruostumatonta terästä.

Olen todella tyytyväinen kellovalintaamme ja siihen, että vihdoin kellonaika on helposti nähtävillä myös keittiön seinältä. Ainut haaste kellon kanssa oli sen kiinnittäminen paikalleen. Naulojen hakkaaminen vuokra-asunnon seinään ei hirveästi innostanut, joten pähkäilyjen jälkeen päädyimme kiinnittämään kellon kaksipuoleisilla tarroilla. Toivotaan, että saadaan niillä kello tukevasti kiinni seinään.

samaskoru seinäkello 2 samaskoru seinäkello 4 samaskoru seinäkello 7

Mitä te tykkäätte meidän uudesta kellosta, iskeekö hieman erilainen kahvikello teihin? Ironisuuden vuoksi on muuten myönnettävä, etten itse todellakaan juo kahviani mustana vaan isolla lorauksella kauramaitoa.

Jos kellon tyyli miellytti, suosittelen katsomaan Samaskorun laajan kellovalikoiman. Sieltä löytyy paljon muitakin kivoja vaihtoehtoja, ja seinälleen aikaa näyttämään voi kahvipannun lisäksi valita vaikka peuran, koiran tai vaikka vintage-moottoripyörän. Suosittelen!

Kello saatu Samaskorulta blogi- ja instagramnäkyvyyttä vastaan

10 kommenttia:

  1. Siis aivan ihana kello!! Mä tilasin hetki sitten Samaskorulta korviksille sellaisen korupuun, se on aivan ihana 8) Ei ois paha tämä kellokaan, voisin hyvin tilata moisen, jos keittiössämme ei vielä olisi kelloa. Sinänsä tuo kello ei kyllä sopisi nykyhetken keittiöömme, mutta voisin kuvitella tuon tulevaisuuden omakotitaloomme 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! <3

      Oi korupuu kuulostaa myös ihanalta, haluisin itekin jonkun nätin säilytysjärjestelmän koruille. Kannattaa selailla noita kelloja tuolta Samaskorun sivuilta, jos saat inspiraation ja seuraavassa kodissa pääset tilaamaan sen ;)

      Poista
  2. Aivan ihana idea kellossa! :) jotenkin niin symppis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Kiva kun on vähän erilaisia kelloja :)

      Poista
  3. Hauska idea. Mulla on kotona mikron päällä vain tylsästi pieni digitaalinen kellonäyttö. Makkarissa on sitten sellainen kello, joka heijastaa ajan kattoon. Se on näppärä yöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, nyt sitte tilaamaan tuolta joku keittiöön sopiva kello! ;) Voi mun työpaikassa myydään myös noita ajan heijastavia kelloja, ne vaikuttaa kyllä tosi hyviltä. En oo vielä päässyt kokeilemaan sellasta ite, mutta asiakkaat ovat tykänneet :)

      Poista
  4. Mainio kello! Kiva idea kahvinystävälle. Tuota voisi ajatella omallekin keittiön seinälle. Vielä kuitenkin saa vanha kello tikittää seinällä.
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, mun mielestäni tämä on myös hauska vaihtoehto perinteisille kelloille. Tuolta löyty vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta tämä kahvikello jäi kummittelemaan mieleen.
      Kiitos ja ihanaa viikkoa myös sinulle! :)

      Poista
  5. Mainio kello ja kiva idea kahvinystävälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hauskan erilainen kello, ja tähän kahvikulutustalouteen sopii vallan mainiosti. :)

      Poista

Kommentoi postausta! Vastaan kaikkiin kommentteihin, myös vanhoihin postauksiin tulleisiin. Kiitos viestistäsi! :)