Rohkeasti oma tyyli kesäksi (ja muille vuodenajoille)


Kesä tulee ja pukeutuminen pääsee taas suurempaan osaan, kun ulkona tulee vietettyä säiden lämmetessä entistä enemmän aikaa. Vaikka kesä tulee olemaan poikkeuksellinen, toivon silti pääseväni edes vähän ihmisten ilmoille ja myös niiden muiden ihmisten kanssa. Tykkään ilmaista itseäni pukeutumisella, joten onkin hyvä aika miettiä, millaista tyyliä haluan edustaa kesällä (ja millaista sitten todellisuudessa edustan).

Tällä hetkellä olen aivan ihastunut leveälahkeisiin housuihin. Mulla meni monta vuotta ymmärtää, että leveät lahkeet voivat olla hienot ja tyylikkäät eivätkä tuo vaan mieleen muistoja ala-asteen leveälahkeisista samettifarkuista. Omistan tällä hetkellä kolmet leveälahkeiset housut, ja luulen, etten enempää tarvitse. Nuo kolme paria ovat kuitenkin keskenään niin erilaiset, että saan jo vaikka mitä yhdistelmiä tehtyä niiden avulla. Vielä hieman jännitän leveiden lahkeiden käyttöä muiden keskuudessa, joten tähän tarvitsen lisää rohkeutta.


Samanväriset ylä- ja alaosa houkuttelevat mua pukeutumisessaan. Valkoista en osaa käyttää alaosassa, vaikka olenkin nähnyt upeita, valkoisia kokonaisuuksia. Luontevampi väri kokopukeutumiseen mulla on vihreä, jota kaappini pursuavat. Haluan rohkeasti uskaltaa käyttää vihreitä housuja vihreään takkiin ja mahdollisesti vielä vihreään huppariin yhdistettynä (huomaattekos, etten ole kovin optimistinen hellesäiden suhteen). Jos muut saavat yhden värin koko asussa näyttämään lisältä muissakin väreissä kuin mustassa, miksen minäkin kokeilisi.

Haluaisin myös ihan hirveästi oppia käyttämään mekkoja ja hameita. Oon ihan viimeisen päälle housutyttö, ja helmat eivät ole aiemmin tuntuneet yhtään omilta. Pikkuhiljaa olen kuitenkin totutellut hameiden ja mekkojen käyttöön arkipukeutumisessa. Kesän tullessa on hankala käyttää lämpötilaa tekosyynä, varsinkin kun mekon alle voi pukea paidan ja jalkaan vetää sukkahousut. Näiden käytössä haluan oikeasti skarpata!


Rakastan pukeutua väreihin, mutta välillä muiden mielipiteet arveluttavat. Teininä painelin menemään ilman mitään ongelmia keltaisissa converseissa, pinkeissä sukissa, liiloissa farkuissa, sinisessä takissa ja punaisessa paidassa. Aikamoinen väripaletti siis, mutta tykkäsin siitä. Nykyään pukeudun hillitymmin, vaikka en välttämättä haluaisi. Yhtenä päivänä kävin kaupassa päälläni turkoosit housut, tummanpunainen huppari ja pinkki takki. Mulla oli tosi hyvä fiilis, että uskalsin käyttää värejä just niin kuin itse halusin. Tätä lisää, ehdottomasti.

Poikaystäväni kadehdittavan laajaa päähinekokoelmaa katsoessani toivoisin myös osaavani käyttää enemmän hattuja. Jämähdän yleensä käyttämään yhtä pipoa koko talven ajan, vaikka vaihtoehtoja olisi. Mulla on vihreä posteljoonilakki, musta lierihattu ja pari lippistä, mutta hatun käyttäminen tuntuu silti vaikealta. Ne kuitenkin olisivat kiva osa tyyliäni, eli kesällä haastan itseni jättämään korkeat sotkunutturat vähemmälle ja vetämään lakin päähän useammin.


Mun tyylini vaihtelee laidasta laitaan. Toisena päivänä hengaan todella rennoissa asuissa, mutta esimerkiksi töihin puen mielelläni kauluspaidan ja siistit housut. Molemmat ovat silti mun omaa tyyliäni. Haluan kuitenkin löytää niistä myös sen välimaaston, eli olla siisti ja rento sekä samalla itseni näköinen. Toivottavasti saan kesällä vahvistettua omaa tyyliäni ja pukeuduttua just niihin vaatteisiin ja kokonaisuuksiin, mitkä itsestäni hyvältä tuntuu.

Lue myös:

Kommentit

  1. Ah, mäkin haluaisin osata käyttää hattuja enemmän! En koskaan muista, että mulla olis semmosiakin kaapissa. Lippiksen ja pipot muistan, mutta mitään muuta en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä siinä on niin hankalaa laittaa se hattu päähän! Tosin sen jälkeen kun leikkasin pitkät hiukset polkaksi, on hatut näyttäneet paremmalta päässä (ja jos hiukset ei yllä ponnarille, on hattu houkutteleva). Olin töissä vaatekaupassa ja aloin kaipaamaan hattua työpäiviini, kun auki hiukset oli jatkuvasti sähköiset ja jatkuvat ponnaripäivät kyllästyttivät. Meidän pitäisi ottaa itelle haaste, että kerran viikossa pitää vetää se hattu päähän, edes kauppareissulle! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentoi postausta! Vastaan kaikkiin kommentteihin, myös vanhoihin postauksiin tulleisiin. Kiitos viestistäsi! :)

INSTAGRAM LAURAHELINI

Copyright © Laura Linnea