Postaus vieraalla kielellä: Bonjour!

Bonjour! Comment vas-tu? J'ai beaucoup travaillé. Qu'est-ce que te deviens?

Je ne parle pas français. Je veux voyager! Je n'ai jamas été en France. Je ne sais pas pourquoi, mais la France ne m'intéresse pas. Paris c'est super, mais tout le monde a été lá. J'aime voyager dans de petits endroids. Je ne suis pas intéressé à voyage en Asie. Je veux voyager en Europe de l'Est et en Afrique.

Bonne journée!


Oma taustani ranskan kielen kanssa: En ole ikinä opiskellut ranskaa, en kouluissa enkä itsekseni. Lapsena luin paria kirjasarjaa, joista toisessa eräs päähenkilö oli puoliksi ranskalainen ja toisessa matkustettiin Pariisiin. Mulla oli myös suomalais-ranskalainen kirjekaveri, ja näiden asioiden innostamana olisin halunnut oppia ranskaa. Opin sanomaan bonjour, merci ja je t'aime, mutta mitään muuta en jaksanut opetella, eikä oikeappisesta lausumistavasta ole hajuakaan.

Halusin pitkään alkaa opiskella ranskaa, mutta koskaan ei tullut kunnon mahdollisuutta ja muut kielet kiinnostivat enemmän. Sen perusteella, mitä olen ranskan kieliopista kuullut ja itse sitä tutkinut, olen oikeastaan tyytyväinen, etten alkanut opiskella sitä. Olen nimittäin melko varma, että ranskan sotkeminen omaan kahdeksan kielen cocktailiini olisi ollut liikaa ja pistänyt kielipääni pyörälle.

Fiilikset postauksen kirjoittamisesta: Yllättävän hauskaa! Ensimmäinen postaus kielellä, jota en ole ikinä opiskelut, joten haastavaa tämä oli. Etsin netistä ranskankielisiä perusilmaisuja ja fraaseja, ja luonnollisesti käytin apuna sanakirjaa. Vaikeuksia oli, mutta itseään on hauska haastaa.

Millä kielellä haluaisit mun kirjoittavan seuraavan postauksen?

Sarjan edelliset osat:

Kuukauden ekoahdistus: Huono omatunto matkustamisesta

Matkailu saastuttaa. Lentäminen, autoilu ja laiva saastuttavat. Junakaan ei kulje pyhällä hengellä. Matkaillessa tulee ostettua muoviin pakattua tavaraa ja shoppailtua pikamuotia kaupoista, joita kotoa ei löydy.

Yritän olla ekologinen ihminen, mutta rakastan matkustamista. Näen nämä asiat melkoisessa ristiriidassa keskenään. Sen vuoksi ekologisuus- ja matkailuaiheisen blogin kirjoittaminen tuntuu joskus hankalalta.


Omassa elämässäni yritän ajatella niin, että kompensoin matkustamisesta aiheutuvia päästöjä jokapäiväisessä arkielämässäni. Olen aiemmin kertonut ekologisista valinnoistani, joita teen joka päivä. Matkustaminen on kermaa kakun päällä, pientä plussaa kaiken arkisen jälkeen, luksusta elämään ja apua henkiseen jaksamiseen. Se on harrastus, josta en halua luopua.

En ole lentänyt kolmeen vuoteen. Tuona aikana olen tehnyt yhteensä viisi yhdensuuntaista laivamatkaa, eli toisin sanoen olen matkustellut vain Ruotsiin. Tämä on osittain tietoinen, osittain sattumalta tehty päätös. Haaveilen maata pitkin matkustamisesta, jotta en saastuttaisi maapalloa niin paljon lentämisellä. Surullinen fakta on se, että myös maata pitkin matkustaminen saastuttaa. Maailman kiertäminen pyörällä olisi ympäristöystävällistä, mutta se taas ei ole lainkaan minun juttuni.

Yritän tänä kesänä matkustaa lähellä. Kierrän Pohjanmaata, mutta teen senkin autolla. Jos olisin autoton, kiertäisin lähikuntia bussilla. Oma auto on kuitenkin paljon mukavampi ja sata kertaa kätevämpi matkustettaessa sellaisiin kohteisiin, joihin julkiset eivät kulje jatkuvasti. Onneksi automme on suhteellisen vähäpäästöinen. Haaveilen silti sähköautosta.


Haluan nähdä maailmaa, en tuhota sitä. Upeiden luontokohteiden näkeminen ympäri maailmaa saa minut ajattelemaan, että tätä haluan suojella. Haluan varmistaa, että nämä upeat luontokohteet pysyvät maailmassa ja minun itsekeskeiset valintani eivät niitä pilaa. Mun on pakko tehdä ekologisia valintoja arjessani, jotta voin matkustella. 

System change, not climate change. Lause, jonka olen ennenkin postannut näiden samojen kuvien alle. Pidetään ympäristöstä huolta, vaikka matkusteltaisiinkin. Muuten meillä ei ole kohta enää mitään, mihin matkustaa.


Puujaloilla kävelyä ja värikkäitä puutaloja - tällainen on Pietarsaari

Pohjanmaan kierros jatkui seuraavana eniten odottamaani kohteeseen, eli Pietarsaareen. Olin kuullut kaupungista paljon hyvää, ja olen halunnut käydä siellä jo usean vuoden ajan. Nyt vihdoin pääsin käymään Jeppiksessä, ja kaupunki oli juuri niin hieno kun ajattelinkin.


Vaasasta ajaa alle puolitoista tuntia Pietarsaareen. Jätimme auton parkkiin keskustan lähelle. Vinkkinä, sieltä löytyy paljon ilmaisia parkkeja! Joihinkin tarvitsee kiekon, mutta koska keskusta on niin tiivis, ei kiekon kääntäminen parin tunnin välein ole ongelma. Mekin suuntasimme ensimmäisenä suoraan keskustaan ja haimme jääkahvit mukaan Robert's Coffeesta. Päätimme lähteä tutustumaan kaupunkiin parhaalla tavalla: kävelemällä ympäriinsä.

Keskustan alueelta löytyi useita shoppailumahdollisuuksia ja ravintoloita, mutta skippasimme ne tässä vaiheessa kokonaan. Läheltä löytyikin ensimmäiset nähtävyydet, Tupakkamuseo ja Tupakkamakasiini. Molempien sisällä on näyttelyitä, jotka varmasti olisivat olleet mielenkiintoisia, mutta jotka kuitenkin jätimme välistä tällä kertaa. Halusimme tällä kertaa nauttia auringonpaisteesta ja kivoista maisemista historiallisen oppitunnin sijaan. Etenkin Tupakkamuseo oli ulkoa päin hienon näköinen!


Jatkoimme matkaa vanhaan puutalokaupunginosaan nimeltään Skata. Vitsit tuo alue oli ihana! En malttanut olla räpsäsemättä joka välissä kuvia, koska yksinkertaisesti rakastan värikkäitä puutaloja ja pieniä kujia niiden välissä. Skataan saa tilauksesta myös opastettuja kierroksia, jotka olisivat varmasti älyttömän mielenkiintoista kuultavaa. On jännittävä ajatus, että näissä taloissa on eletty jo 1800-luvulla. Historia huokui hiekkakujista ja karamellin värisistä puutaloista.

Kun olimme ihastelleet riittävästi Skataa, jos riittävä ihastelu on edes mahdollista, poikkesimme parille kirpparille. Pietarsaari on tunnettu laadukkaista loppiksista, mutta vaikka käymämme kirppikset kivoja olivatkin, ei löytöjä tällä kertaa tarttunut matkaan. Marimekon alennusmyynneistä tosin ostin ihanat keltaiset Aarikan puukorvikset.

Nälkä alkoi kurnia toden teolla ja helteinen ilma vaatia veronsa. Parkkikiekkoon lisää aikaa ja syömään siis! Valitsimme ruokapaikaksi Pietarsaaresta kotoisin olevan hampurilaispaikan Friends and Burgers. Siellä kaikki raaka-aineet hankitaan lähituottajilta, ja sämpylät leivotaan paikan päällä itse. Parasta on se, että kaikkiin hampurilaisiin voi vaihtaa vegaanisen pihvin veloituksetta. Ihan tosi, mahtava juttu! Yleensä listalla on yksi vegaaninen ja yksi kasvisvaihtoehto, joten näin vegetaristin näkökulmasta tämä on loistavaa. Friends and Burgersista saa myös mahtavaa mansikka- ja suklaapirtelöä, jotka eivät ole ollenkaan esanssisen makuisia. Vahva suositus tälle paikalle!


Arvaatteko jo kuvista, mikä oli seuraava kohteemme? Tietysti yksi Pietarsaaren suosituimmista nähtävyyksistä, Aspegrenin puutarha (tai kuten mä aina muistin, aspergenin puisto). Puutarha on perustettu alunperin 1700-luvun puolivaiheilla, mutta rakennettu uudestaan 2000-luvun alussa. Paikka on jaettu eri kortteleihin, joissa kasvaa kaikenlaisia kasveja. Mun täytyy myöntää, etten käyttänyt kasvien yksilöintiin sen enempää huomiota, mutta puutarha oli kaunis ja ehdottomasti käymisen arvoinen kohde.

Ennen puutarhan puolelle astumista tutustuimme nopeasti muuten alueeseen, jota kutsutaan Rosenlundin pappilaksi. Alueella on muun muassa vanha kivinavetta, jossa sijaitsee nykyään Pedersören kotiseutumuseo. Museoon on ilmainen pääsy, joten kävimme kiertämässä sen. Parissa kerroksessa oleva museo oli mielenkiintoisen näköinen sisältä, sillä vanha kivinavetta oli kylmä ja kolkko, mutta sen myötä historiallinen. Sisällä ei valitettavasti saanut kuvata.

Pappilan pihalla oli mahdollisuus kokeilla puujalkoja. Pakkohan se oli yrittää! Olen kävellyt puujaloilla viimeksi päiväkodissa, ja sen kyllä huomasi. Pari askelta sain otettua aina ennen kumoon kellahtamista. Hauskaa kuitenkin oli, kuten kuvasta näkyy, heh!

Mun lemppariasia Rosenlundissa oli silti ehdottomasti aitauksessa olevat lampaat. Ne tulivat nätisti aidan viereen syömään, ja niitä sai rauhassa silitellä. Sisäinen eläinystäväni heräsi taas henkiin silitellessäni uskomattoman pehmeää lammasta.

Matka jatkui vielä viimeiseen kohteeseen, eli vanhaan satamaan. Alue oli totta kai kaunis, kuten puiset laiturit venesatamineen ovat aina. Laiturilla istuskelussa ja meren katselussa on jotain todella rentouttavaa. Nyt on kuitenkin pakko vetää kotiin päin ja todeta, että Vaasassa on kyllä kauniimmat venesatamat! Ehkä tätä Pietarsaaren vanhaa satamaa osaavat parhaiten arvostaa ne, joilla ei ole vastaavaa omassa kaupungissaan. Se oli kuitenkin hieno paikka. Alueella sijaitsi myös laivapiha, jossa olisi ollut mahdollista nähdä sotakorvausalus Vega sekä muita historiallisia laivoja. Laivapiha ei kuitenkaan ollut auki, joten se jäi meiltä välistä.

Siihen loppui meidän Pietarsaaren reissu! Yksi mielenkiintoinen kohde, jossa emme käyneet, olisi Nanoq, arktinen museo. Ehkä ensi kerralla pääsen käymään sielläkin! Myös muutama kahvila jäi odottamaan seuraavaa Pietarsaaren visiittiä. Kotimatkalla pysähdyimme syömään pehmikset rantakahvilaan, ja näimme lisää lampaita. Niitä emme päässeet silittämään, mutta niiden menoa oli hauska katsella. Summattuna, Pietarsaari on oikein kiva kesäkaupunki, ja suosittelen siellä käymistä, jos vaan länsirannikolle poikkeaa!

Lue myös:

Erikoisia asioita Saksassa

Kirjoitin jokin aika sitten erikoisista asioista Keniassa. Postaus sai kiitosta, joten päätin kaivella muististani esiin Saksa-aikoja ja tehdä vastaavan postauksen sieltä. Voin tehdä tällaisen myös Ruotsista, jos kiinnostaa!

Haluan heti alkuun selventää, että nämä asiat ovat vaan mun näkökulmasta kirjoitettuja. Jos kirjoitan, että Saksassa ihmiset ovat täsmällisiä, on se vain minun huomioni, enkä väitä sitä ainoaksi totuudeksi. Saksassa monet asiat myös vaihtelevat osavaltion mukaan. Asuin itse Hildesheimissa ja liikuin eniten Ala-Saksin osavaltiossa. Kuulisin kyllä mielelläni, miten muissa osissa Saksaa toimitaan ja onko muilla samanlaisia havaintoja kuin mulla.


Eri pankeille on eri käteisautomaatit. Automaatteja ei myöskään ole joka kadun kulmassa, joten tarvitset hieman onnea tai vankkaa tietoa, että löydät juuri oman pankkisi automaatin ja saat nostettua rahaa.

Saksassa ei käytetä verkkopankkitunnuksia tai tilisiirtoja, vaan käteismaksu on paras. Olin yliopistolla kortti kourassa maksamassa kurssimaksua, ja työntekijät miltei loukkaantuneena totesivat, että se on käteistä tai ulos, miten kehtaankin tulla ilman rahaa. Yritin ehdottaa myös tilisiirtoa, mutta se oli aivan ihmeellinen ajatus. Vuokran sain sentään maksaa tilille.

Korttimaksu ei ole monessa paikassa mahdollinen - ainakaan ulkomaisella kortilla, kuten Visalla. Järkevintä olisi ollut avata saksalaiseen pankkiin tili, sillä esimerkiksi mun kaupungin Subwayssa kävi vain käteinen tai saksalainen kortti.

Saksalaiset ovat kovia kierrättämään ja roskapussit jätetään kadulle, josta jäteauton kuljettaja noukkii ne kerran viikossa. Kaikki piti lajitella viimeiseen asti eri roskiksiin. Myös esimerkiksi yliopistolla näkyi roska-astioita, joissa oli omat roskat eri jätelajeille. Tämä oli mahtavaa!

Meidän taloyhtiössä jokaisella asukkaalla oli oma roskaviikkonsa. Silloin tiettynä viikonpäivänä muut jättivät asunnon ulkopuolelle roskapussinsa, jotka yksi asukas sitten haki ja kiikutti kadulle jäteautoa odottamaan. Mun oli todella hankala muistaa omaa vuoroani, koska tämä systeemi oli mulle niin outo.

Suomalaisena tämä asia tuntui todella kummalliselta: meillä oli taloyhtiön kesken oma WhatsApp-ryhmä. Talossa oli siis noin kahdeksan asuntoa, ja WhatsAppin kautta muistuteltiin muun muassa noista roskienvientivuoroista.


Joissain baareissa juomat maksavat euron enemmän kuin listalla lukee. Juoman mukana tulee pinkki poletti. Kun palauttaa poletin ja juomalasin tiskille, saa euron takaisin. Kätevä systeemi, jos ei sattunut hukkaamaan aina poletteja, kuten mulle kävi.

Yliopiston ihmisille ei voinut lähettää sähköpostia, vaan kaikki piti hoitaa kasvokkain käymällä. International office taas oli auki ihan miten sattuu eikä noudattanut netissä olleita aukioloaikoja.

Saksalaiset eivät käytä omia nimiään Facebookissa. Tämä liittyy jotenkin tietoturvariskiin ja yksityisyyden suojelemiseen. Lyhenteet ovat suosiossa, esimerkiksi Melissa Schneider saattaa löytyä somesta nimellä Mel S. Uusiin ihmisiin tutustuessa tämä oli vähän haastavaa, kun itse ainakin tykkään pistää Facebookissa kaveripyynnön, mutta en tiennyt millä nimellä he siellä olivat.

Saksassa ei tarvitse osata englantia palveluammateissa. Tämä on varmaan se kohta, josta moni on eri mieltä. Perustan tämän nyt omaan kokemukseeni lukemattomista kielimuurikohtaamisista muun muassa konduktöörien, juna-asemien työntekijöiden, tarjoilijoiden, myyjien, bussikuskien ja monien muiden kanssa. Usein oma huono saksani oli parempaa kuin heidän englantinsa, joten elekieli oli keino selvittää asiat.

Julkiset kulkuvälineet ovat hämmästyttävän täsmällisiä. Bussi saattaa lähteä nenän edestä, vaikka olet jo sormi nappulalla avaamassa ovia. Kellon viisarin vaihduttua lähtöaikaan junat ja bussit lähtevät sillä punaisella sekunnilla.

Ala-Saksin osavaltiossa opiskelijakortilla saa matkustaa ilmaiseksi junassa ja bussissa. Tämän kun saisi käyttöön Suomeenkin, niin olisin onnesta soikeana!

Byrokratia on todella raskasta ja takkuista. Suurin osa asioista pitää hoitaa paperitöinä, sähköiset välineet eivät onnistu. Yhdeltä tiskiltä saat leiman yhteen paperiin, jonka jälkeen jonotat tunnin leimaa toiseen paperiin. Saksalaisten on pakko rakastaa jonottamista vielä suomalaisiakin enemmän...


Postaus on osa Travel Thursday -postaussarjaa. Julkaisen epäsäännöllisen säännöllisesti torstaisin matkailuaiheisia postauksia. Travel Thursdayssa muistellaan tehtyjen matkojen kohokohtia, kerrataan kummallisimpia matkamuistoja, vinkataan uusista kohteista sekä haaveillaan tulevista reissuista. Kaikki postaussarjan osat löydät travel thursday -tagin alta.

Asuinspiraatiota ja vinkkejä festareille - kesän odotetuin viikonloppu lähestyy

Kaupallinen yhteistyö Vaasa Festivalin kanssa

Miltä kuulostaa kesäviikonloppu täynnä hyvää musiikkia, laadukasta ruokaa ja juomaa merimaisemalla? Entä se, että kaikki tämän hauskanpidon aiheuttamat ilmastohaitat on kompensoitu? Mun korvaan se kuulostaa siltä, että haluan ehdottomasti olla osana tuota viikonloppua.

Oon vilpittömän iloinen siitä, että sosiaalisesti ankean aikakauden jälkeen tulee kesän loppuun todellinen piristysruiske. Vaasa Festivalit järjestetään 7.-8. elokuuta Vaasan sisäsatamassa. Mahtavaa, että kaikki kiva ei peruuntunut tältä kesältä, vaan jopa täällä mun kotikaupungissa saadaan juhlia festareita. Mukavuudenhaluisena ihmisenä arvostan sitä, että pääsen kotiin yöksi.


Olen monesti puhunut teille oman kotikaupungin kulttuurimahdollisuuksista ja kotimaassa matkustelusta. Yksi syy, miksi haluan mennä Vaasa Festivaleille, piilee juurikin tässä. Festari on vielä suhteellisen uusi ja on hienoa olla tukemassa omassa kaupungissa järjestettävää tapahtumaa. Sen lisäksi tukemista tapahtuu myös toisin päin, sillä Vaasa Festival alkaa ilmaispäivällä jo torstaina 6. elokuuta Taiteiden yön merkeissä. Huippua, että paikallista kulttuuria tuetaan.

Festarien artistikattaus miellyttää erityisen paljon tänä vuonna - näin suomalaisen musiikin ystävänä esiintyjät vakuuttavat. Mukana ovat muun muassa Eppu Normaali, Behm, Reino Nordin, Lauri Tähkä, Maija Vilkkumaa sekä Kaija Koo. Ja tietysti mun suosikkibändi ala-asteelta asti, jonka vuoksi yksistään olisin valmis menemään festareille: Apulanta.

Vaasa Festival on täysin ympäristökompensoitu. Kaikki isot tapahtumat aiheuttavat väkisinkin ympäristöhaittaa, joten on hienoa, että niitä kompensoidaan. Tämä osoittaa järjestäjän olevan vastuullinen. Festivaali istuttaa hiilijalanjälkensä verran puita Pohjanmaan alueelle. Lisäksi festarikävijät voivat tehdä oman osuutensa ympäristön puolesta ja ostaa puuntaimia Co2 Compensaten pisteellä. Aika mahtavaa, eikö?

Oon odottanut läpi kevään jännityksellä uutisia Vaasa Festivalin kohtalosta. Koska tämän neljän seinän sisällä vietetyn kesän jälkeen pukeutumisinspiraatio saattaa olla hukassa, ajattelin näyttää teille muutamia ideoimiani festariasuja. En ole mikään mestaripukeutuja ja olen todella mukavuudenhaluinen, mutta mun mielestä festareilla saa kokeilla jotain erilaista.

Asu 1: Ole rohkeasti erilainen



Japanilaishenkinen mekko ja pyöräilyshortsit. Oon pyöritellyt tätä asua mielessäni viime kesästä asti, mutta en jotenkaan uskaltanut pukea sitä ylleni. Mekko on ostettu kirpparilta hintaan 3,50 euroa sillä ajatuksella, että jos joskus sitä uskaltaisin käyttää. No, nyt olisi se tilaisuus. Tästä tulee mun kaksipäiväisen festarin ensimmäinen asu, sillä tykästyin tuohon yhdistelmään todella! Mukava ja rento päällä eikä huku massaan - vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole.

Asu 2: Vähän rokkia mukana


Mustat farkut, musta toppi ja keltainen verkkopaita. Ei liian raju asu, mutta löytyy pientä särmää! Mustat farkut ovat aina perusvarma valinta, ja kaapin pohjalle käyttöä odottamaan jäänyt verkkopaita sopii festaritunnelmaan paremmin kuin hyllyjä täyttämään. Tätä asua voi soveltaa myös erilaisella alutopilla tai jättämällä sen kokonaan pois, jos haluaa tehdä rohkean valinnan. Myös mustat farkkushortsit kävisivät tähän hyvin!

Asu 3: Turvallisen mustavalkoista


Festariasu voi olla myös ihan tavallinen asu pienellä lisämausteella. Tämän asun voisin pukea töihin tai kauppaan, mutta hauskat kuviolliset housut tuovat asuun lisää pirteyttä. Koristeelliset mustavalkoiset koristeet ovat kiva yksityiskohta. Vaikka festareilla saakin hullutella, on myös sallittua pukeutua hillitymmin ja omaan arkityyliinsä.

Asu 4: Varaudutaan Suomen kesään


Okei, tässä on vähän huumoria mukana. Niin ihana kuin Suomen kesä onkin, ei siltä ikinä voi odottaa liikoja sään suhteen. Kesäsade saattaa yllättää koska tahansa, joten sadetakilla varustautuminen festareihin ei ole liioittelua, vaan järkevää ennakointia. Tämä ihana Rukan sininen sadetakki on muuten myös kirpparilöytö, jonka sain mukaani alle kympillä.

Ota mukaan festareille:

Tyhjä vesipullo. Alueella on usein vesipisteitä, jossa voit täyttää pulloa. Nestehukka on oikea vaara kesällä, ja prosentteja sisältävienkin juomien välissä on hyvä ottaa huikka välivettä.
Varavirtalähde. Festareilta on kiva somettaa ja pitää yhteyttä muihin alueella seikkaileviin kavereihin. Akun loppuminen kesken illan tympäisee, joten pakkaa laukkuun mukaan täyteen ladattu varavirtalähde.
Vessapaperia. Mikään ei ole ikävämpää kuin vessoista ja bajamajoista loppunut paperi. Kiität itseäsi, kun otat kotoa mukaan puolikkaan rullan.
Käsidesi. Tätä tuskin lienee tarpeellista selitellä poikkeustilan jälkeen. Vaasa Festivalin alueelta löytyy käsidesejä, mutta oma on hygienisempi ja on kiva pikku lisä bajamajakäynnin jälkeen.
Lämmintä vaatetta. Näihin munkin asuihin sopii hyvin lisäksi lämmin kollari, joka takaa viihtyvyyden illan viimeisiin tunteihin asti.


Toivottavasti mahdollisimman moni teistä on tulossa myös Vaasa Festivaleille! Kahden päivän normaalit liput on myyty jo loppuun, joten kannattaa pitää kiirettä lippujen hankkimisen kanssa. Festarilla on huomioitu myös koronariski esimerkiksi ylimääräisillä käsideseillä ja pienemmällä yleisömäärällä. Olin toissakesänä kyseisillä festareilla, ja nautin erityisen paljon festarien sijainnista meren äärellä, sekä loistavasta ruoka- ja viinitarjoilusta.

Kuinka moni teistä on tulossa Vaasa Festivaleille? Mua saa myös mielellään tulla moikkaamaan ja vaihtamaan pari sanaa!

Liput festareille saatu Vaasa Festivalilta somenäkyvyyttä vastaan

Kesätyöntekijän ei tarvitse sietää kaikkea


Kirjoitin aiemmin tällä viikolla töissä kolumnin, jossa puhuin etenkin vanhempien henkilöiden alentavasta suhtautumisesta kesätyöntekijöihin. Kolumni herätti keskustelua työporukan sisällä. Sain usealta henkilöltä palautetta, että tunnistavat hyvin kuvailemani tilanteet, jossa työntekijää katsotaan alaspäin vain, koska hän on kesuri, ja oletetaan olevan huonompi työssään.

Koin aiemmin kesällä ikävän hetken töissä, johon viittaan myös kolumnissani. Työpaikan edustajana en viitsinyt kertoa tapauksesta tarkemmin, mutta omassa vapaa-ajan blogissa uskallan jotain sanoakin. Haastateltava henkilö siis totesi mulle heti alkuun puhelimessa mun olevan ''varmaan joku kesätoimittaja, joka tekee niin kuin käsketään eikä ajattele itse''. Hän korosti tietävänsä median parissa toimimisesta enemmän kuin minä, toimittaja. Myöhemmin hän soitti aikaistakseen sovittua keikkaa, käski mun tulla paikalle saman tien ja lopetti puhelun sanoihin kipi kipi.

Olin niiiin vihainen, mutta hoidin keikan silti asiallisesti enkä näyttänyt kiukkuani, vaikka fiilikseni olivatkin ihan aiheellisia. Eniten harmittaa, ettei mun tapaus ole tosiaankaan yksittäinen vaan kesätyöntekijät saavat jatkuvasti kuulla ikäviä kommentteja ja huonoa asennetta.


Aina jaksetaan paasata, miten nuorten pitäisi mennä töihin. Kuitenkin kun nuoriso menee töihin, heitä haukutaan huonoiksi työntekijöiksi ja yritetään väen vängällä lytätä itsetunto alas. Kukaan uraansa aloitteleva ei voi olla huippuhyvä tekijä alkuun, eikä se liity edes mitenkään työntekijän ikään tai sopimuksen vuodenaikaan.

Oon niin monta kertaa lukenut somesta, miten jotkut haukkuvat yleensä aspatyöntekijöitä, ja aloittavat juttunsa puhumalla jostain nuoresta kesäapulaisesta... Ah, mua ärsyttää jo sana kesäapulainen. Ei siinä mitään, jos kyse on oikeasti apulaisena toimimisesta, mutta usein kesätyöntekijät tekevät ihan niitä samoja hommia kuin vakituisetkin. 

Esimerkiksi omalla työpaikallani ja media-alalla yleensäkin kesätoimittajat tekevät tasan samoja töitä kuin vakituiset tai määräaikaiset toimittajat. Yhtä lailla kesurit ja vakkarit kirjoittavat talouskiiseistä ja hellehatuista, tekevät jutun alusta loppuun ja kantavat jälkiseuraukset. Mitä väliä sillä sopparin pituudella on kun se ei edes automaattisesti korreloi osaamisen kanssa?


Musta tuntuu, että käytin kaiken fiksun kirjoitusosaamiseni tuohon kolumniin, ja loput tunteet purin tähän blogitekstiin. Halusin nostaa asian täälläkin esiin, sillä asenteiden pitää oikeasti alkaa muuttumaan.

Oletko sinä kokenut alentavaa kohtelua kesätyöntekijänä? Jatketaan keskustelua kommenttikentän puolella!

Auta ekaluokkalaista ja tee hyvää helposti - reppu joka selkään!

Muistan edelleen oman ensimmäisen koulureppuni. En muista ostotilannetta, mutta reppu on jäänyt mieleen. Se oli iso, pikimusta kangasreppu, jonka alanurkasta roikkui pieni rahapussi, joka näytti koiralta. Olin pienikokoinen ekaluokkalainen, ja reppu näytti valtavalta selässäni.

Olin niin ylpeä - oma reppu! Keskimmäisen lapsen roolissa olin tottunut käyttämään siskon vanhoja vaatteita, ja vaikkei niissä mitään vikaa ollutkaan, tuntui ikioma reppu tärkeältä.

Heinäkuussa on mahdollisuus tehdä hyvää älyttömän helposti ja konkreettisella tavalla. HOPE ry ja OP Ryhmä järjestävät neljättä kertaa Reppu joka selkään -kampanjan.


Suomessa elää noin 112 000 lasta vähävaraisissa perheissä. Tämä luku on peräisin ajalta ennen koronan tuomaa kriisiä, joka oletettavasti on lisännyt taloudellisia vaikeuksia jo ennestään rahan kanssa kamppailevissa perheissä. Kaikissa perheissä ei ole varaa antaa koulutiensä aloittavalle lapselle omaa reppua.

En tarkoita, että kaiken pitäisi aina olla uutta. Itselleni ainakin koulurepun saaminen oli osa koulun aloittamisprosessia, itse asiassa aika tärkeäkin osa. Käytetyssä ei ole mitään vikaa, mutta ehkä vähävaraiselle perheelle jää enemmän varaa ostaa muuta tarpeellista käytettynä, jos ekaluokkalainen saa repun lahjoituksena.

Monesti kuulee ihmisten kieltäytyvän laittamasta rahaa ulkomaille kohdistuvaan hyväntekeväisyyteen sillä verukkeella, että Suomessakin riittää apua tarvitsevia. Myös pelkän rahan antamista kaihdetaan, kun ei voida olla varmoja, mihin rahat lopulta päätyvät. Reppu joka selkään -kampanjassa nuo molemmat syyt kumoutuvat.

Kampanjaan voi osallistua ostamalla koulurepun tai penaalin ja viemällä sen keräyspisteelle. Lähimmän keräyspisteesi ja sen aukioloajat löydät täältä. Jos et halua tai pääse viemään reppua paikan päälle, voit lähettää sen postitse osoitteeseen Reppukeräys, PL 308, 00013 OP.


Osallistuin tähän keräykseen itse viime vuonna ensimmäistä kertaa. Muistin asian vasta viimeisenä keräyspäivänä, jolloin kävin keskellä työpäivää ruokatunnilla äkkiä poikaystäväni kanssa valitsemassa hienon repun ja viemässä sen OP:n konttorille. Puolessa tunnissa ehti hyvin hoitaa homman. Pienellä vaivalla sai autettua ja kaupan päälle itselle hyvän mielen.

Reppukeräykseen on aikaa osallistua koko heinäkuun ajan. Autetaanhan yhdessä kaikille lapsille paras mahdollinen startti koulutielle ja lämmin muisto vielä vuosikymmenienkin päähän muisteltavaksi.

Minusta on kuva ala-asteen portailla ensimmäisenä koulupäivänäni. En ole nähnyt kuvaa pitkään aikaan, mutta muistan sen vieläkin. T-paita päällä, trikoopöksyt jalassa, keltainen Olen ykkönen -lippis päässä. Ja tietenkin ylisuuri reppu selässä.

Nuukuuren museo, venytetty markka ja puukirkko - näe nämä Laihialla

Viikonloppuna lähdimme käymään ensimmäisessä Pohjanmaan kohteessa, sillä tavoitteenani on käydä kaikki tämän maakunnan kunnat läpi kesällä. Ajan ollessa rajallinen valitsimme päiväreissun kohteeksi Laihian.


Tähän väliin on pakko myöntää, että ennen muuttoani Pohjanmaalle en tiennyt Laihian olevan oikea paikkakunta, vaan tiesin sen vaan laihialaisvitseistä. Noin kahdeksantuhannen asukkaan kunta kuitenkin sijaitsee Vaasan vieruskaverina. Etsin tietoa etukäteen käytävistä kohteista, ja löysin jännittävän näköisen olkilinnan ja 30 hengen puukappelin keskeltä metsää. Osoite mapsiin ja menoksi!

Paikan päällä epäilymme osoittautuivat todeksi, sillä olkilinnaa ei enää ollut. Kapean tien varrella ei ollut myöskään mahdollisuutta parkkeerata autoa mihinkään, joten tyydyimme vilkuilemaan pellon toisella puolella siintävää näköalatornia auton ikkunoista ja jättämään kappelin etsimisen kokonaan väliin. Innokkuutta olisi saattanut olla, jos taivaalla olisi näkynyt sinistä väriä sadepilvien sijaan. Tunnustimme tappiomme ja käänsimme nokan kohti eniten odottamaani nähtävyyttä, Laihian kotiseutumuseota ja Nuukuuren museota.


Museon pihalla meitä vastaan tuli välittömästi opas, joka ohjasi oikeaan rakennukseen. Hieman yllättäen museon pääsymaksua ei voinutkaan maksaa kortilla, eikä kummallakaan tietenkään ollut käteistä mukana. Saimme kuitenkin tilinumeron ja muutaman päivän maksuaikaa, joten asia hoitui kätevästi. Vinkkinä kuitenkin muille, ottakaa käteistä mukaan. Kotiseutumuseon ja Nuukuuren museon yhteinen pääsymaksu on 4 euroa aikuiselta. 

Saimme valita, haluammeko oppaan mukaan kierroksellemme vai kulkea kahdestaan. Pyysimme oppaan mukaan, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä kierroksesta sai enemmän irti kun joku tiesi esineiden käyttötarkoituksen ja paikan historian.

Aloitimme kierroksen kotiseutumuseon puolelta. Kyseisessä pihapiirissä on siis 1800-luvulla asunut perhe, tarkemmin sanottuna kolme sukupolvea samassa talossa. Tämän vuoksi rakennukset olivat tilavia ja niitä oli useita, pihapiiriin kun kuului myös muun muassa talli ja navetta. Muutamia mieleen jääneitä asioita:

Sängyt olivat lyhyitä, sillä vain kuolleet makasivat suorana - elävien ihmisten nukkuessa suorassa saattoivat demonit päästä ihmiseen.

Huoneiden kynnykset olivat korkeita, jotta demonit eivät voi ylittää niitä ja päästä liikkumaan vapaasti.

Mitä pitemmät penkit, sitä rikkaampi perhe.

Entisaikojen puhelimena toimivat postisauvat, joiden ympärille kiedottiin viesti ja joita kuljetettiin talosta toiseen.

Takan edessä pidettiin koristeellista estettä kaunistamassa rumaa tulipesää ja pitämään lapset loitolla tulipesästä.


Kotiseutumuseon puolen kierrettyämme pääsimme mielenkiintoisimpaan tönöön, eli itse Nuukuuren museoon. Ironista kyllä, museorakennus oli pienin torppa pihassa huussia lukuunottamatta. Museossa kaikki oli tehty säästäväisesti - seinät vuorattiin sanomalehdillä, housut oli parsittu kokoon yhä uudestaan ja uudestaan ja pöytä oli täynnä laihialaisten nuukuuden osoituksia. 

Mukana olivat muun muassa rahapussi, jonka nyörien avaamiseen meni niin kauan aikaa, että ostosta ehti harkita kunnolla; laihialainen ehkäisypilleri, eli kivi, jota yritetään pitää polvien välissä; sekä kaikkein kuuluisin eli Laihian markka, josta käyty kiista on saanut kolikon venymään soikion muotoon. Pakko myöntää, että oletin markan olevan jossain lasikuvun takana turistien koskemattomissa, mutta siinä se möllötti kaikkien ulottuvissa.

Näihin laihialaisiin nuukuuden todisteisiin kannattaa suhtautua pilke silmäkulmassa. Varmasti kansanperinteen innoittamana saituudesta on otettu kaikki irti, vaikka laihialaiset eivät olisikaan normaalia säästäväisempää väkeä olleetkaan.

Nuukuuren museo ei itsessään ollut mikään suuri ja jännittävä museokokemus, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Yhdistettynä kotiseutumuseoon koko paikka oli mielenkiintoinen ja suosittelen ehdottomasti siellä vierailua.



Museokäynnin jälkeen suuntasimme paikallisen ystäväni vinkin mukaan syömään Vanhaan Pankkiin hampurilaisateriat. Paikka oli pieni, oikein kiva ja kohtuuhintainen. Palvelu oli hyvää ja ruoka maistuvaa. Hinnastoa pääsee katsomaan tarkemmin tästä. Olimme molemmat tyytyväisiä aterioihimme ja suosittelenkin käymään täällä, jos Laihialla nälkä yllättää.

Ruokailun jälkeen lähdimme uhmaamaan sadetta ja kävelemään ympäriinsä. Kävimme Napuella kaatuneitten muistokivellä, joka oli hienon viheralueen keskellä. Kierrellessä tuli sellainen olo, kuin olisi ollut jossain kauempanakin reissussa. Matkoilla on yleisesti mukava vaan kävellä ja kierrellä nuuhkimassa tunnelmaa ja katselemassa ihan tavallisia juttuja. Yritimme päästä kirpputorille, joka oli harmiksemme suljettu hetkeä aiemmin.


Kävelimme Laihian kirkolle ja päätimme poiketa sisään. Onneksi teimme niin, sillä vanha kirkko on sisältä aivan upea! Kirkossa ollut opas tiesi kertoa kirkon olevan rakennettu 1800-luvun alussa ja vetävän sisään 1200 ihmistä. Aika iso kirkko kunnalle, jossa on vain päälle 8000 asukasta. Joka tapauksessa kirkko oli upea niin sisältä kuin ulkoakin. Puukirkossa on vaan tietynlaista tunnelmaa, ja jos haluaisin järjestää isot kirkkohäät, olisi Laihian kirkko kauneutena vuoksi vaihtoehtojen kärkipäässä.

Kirkon jälkeen väsymys alkoi iskeä ja sadepisarat iskeä sen verran paljon kenkien kärjistä läpi, että päätimme suunnata takaisin kotiin. Laihialta Vaasaan on kuitenkin alle puolen tunnin ajomatka, joten päiväkohteena kunta toimi hyvin. Yhteenvetona, Laihialla oli yllättävän kivoja nähtävyyksiä ja ehdottoman hyvä kohde pysähtyä vierailulle. Useaksi päiväksi en keksisi tekemistä, mutta päiväkohteena tai pysähdyskohteena Laihia toimii loistavasti.

Lue myös:

INSTAGRAM LAURAHELINI

Copyright © Laura Linnea