Auta ekaluokkalaista ja tee hyvää helposti - reppu joka selkään!

Muistan edelleen oman ensimmäisen koulureppuni. En muista ostotilannetta, mutta reppu on jäänyt mieleen. Se oli iso, pikimusta kangasreppu, jonka alanurkasta roikkui pieni rahapussi, joka näytti koiralta. Olin pienikokoinen ekaluokkalainen, ja reppu näytti valtavalta selässäni.

Olin niin ylpeä - oma reppu! Keskimmäisen lapsen roolissa olin tottunut käyttämään siskon vanhoja vaatteita, ja vaikkei niissä mitään vikaa ollutkaan, tuntui ikioma reppu tärkeältä.

Heinäkuussa on mahdollisuus tehdä hyvää älyttömän helposti ja konkreettisella tavalla. HOPE ry ja OP Ryhmä järjestävät neljättä kertaa Reppu joka selkään -kampanjan.


Suomessa elää noin 112 000 lasta vähävaraisissa perheissä. Tämä luku on peräisin ajalta ennen koronan tuomaa kriisiä, joka oletettavasti on lisännyt taloudellisia vaikeuksia jo ennestään rahan kanssa kamppailevissa perheissä. Kaikissa perheissä ei ole varaa antaa koulutiensä aloittavalle lapselle omaa reppua.

En tarkoita, että kaiken pitäisi aina olla uutta. Itselleni ainakin koulurepun saaminen oli osa koulun aloittamisprosessia, itse asiassa aika tärkeäkin osa. Käytetyssä ei ole mitään vikaa, mutta ehkä vähävaraiselle perheelle jää enemmän varaa ostaa muuta tarpeellista käytettynä, jos ekaluokkalainen saa repun lahjoituksena.

Monesti kuulee ihmisten kieltäytyvän laittamasta rahaa ulkomaille kohdistuvaan hyväntekeväisyyteen sillä verukkeella, että Suomessakin riittää apua tarvitsevia. Myös pelkän rahan antamista kaihdetaan, kun ei voida olla varmoja, mihin rahat lopulta päätyvät. Reppu joka selkään -kampanjassa nuo molemmat syyt kumoutuvat.

Kampanjaan voi osallistua ostamalla koulurepun tai penaalin ja viemällä sen keräyspisteelle. Lähimmän keräyspisteesi ja sen aukioloajat löydät täältä. Jos et halua tai pääse viemään reppua paikan päälle, voit lähettää sen postitse osoitteeseen Reppukeräys, PL 308, 00013 OP.


Osallistuin tähän keräykseen itse viime vuonna ensimmäistä kertaa. Muistin asian vasta viimeisenä keräyspäivänä, jolloin kävin keskellä työpäivää ruokatunnilla äkkiä poikaystäväni kanssa valitsemassa hienon repun ja viemässä sen OP:n konttorille. Puolessa tunnissa ehti hyvin hoitaa homman. Pienellä vaivalla sai autettua ja kaupan päälle itselle hyvän mielen.

Reppukeräykseen on aikaa osallistua koko heinäkuun ajan. Autetaanhan yhdessä kaikille lapsille paras mahdollinen startti koulutielle ja lämmin muisto vielä vuosikymmenienkin päähän muisteltavaksi.

Minusta on kuva ala-asteen portailla ensimmäisenä koulupäivänäni. En ole nähnyt kuvaa pitkään aikaan, mutta muistan sen vieläkin. T-paita päällä, trikoopöksyt jalassa, keltainen Olen ykkönen -lippis päässä. Ja tietenkin ylisuuri reppu selässä.

Kommentit

INSTAGRAM LAURAHELINI

Copyright © Laura Linnea