Vaatekaapin sisällön karsiminen minimiin

Tästä alkaa uusi postaussarja Kohti vastuullista vaatekaappia, jossa sukelletaan vaatekomeron syövereihin ja yritetään täyttää kaappi ekologisilla ja eettisillä vaatekappaleilla.

vastuullinen-vaatekaappi-vaatteiden-karsiminen

Syksyn suuren elämänmuutoksen, ulkomaille muuton, myötä olen ollut pakotettu tarkastelemaan vaatekaappini tilannetta uudemman kerran. Suoraan sanoen olen joutunut karsimaan vaatekaappini sisältöä rankalla kädellä. Totuus on, että vaatekaappini todellakin kaipasi karsintaa - ja nyt puhun nimenomaan siitä konkreettisesta kaapista, jonka hyllyt painuivat alaspäin vaatemäärän painosta.

Koska Ruotsiin muuttaessamme otamme mukaan vain ne tavarat, jotka jaksamme kantaa, on vaatteiden karsiminen välttämätöntä. Vaatteita tulee mukaan minimaalisen vähän, sillä matkalaukkuihin pitää jäädä tilaa muullekin. Suomesta vuokrasimme lämpimän varaston, jonne pystyn jättämään rajallisen määrän vaatteita säilöön tulevaa varten.

Aloitin prosessin jaottelemalla kaikki vaatteeni kahteen luokkaan: säästöön tai pois. Säästöön-luokka jakautui vielä kahtia, varastoon tai mukaan, ja pois-luokan kahtiajako oli myyntiin tai lahjoitukseen. Neljään osaan jaettu kaappi on mielestäni selkeä. Tein molempiin pääkategorioihin useamman kierroksen, jotta säästettävien ja etenkin mukaan otettavien vaatteiden määrä olisi tarpeeksi pieni.

Mitä perusteita käytin vaatteiden luokituksessa? Niin, vaatteista luopuminen ei todellakaan ole helppoa. Koitin kuitenkin olla järkevä ja karsia vaatteita rankalla kädellä. Pois-kasaan päätyivät ne vaatteet, joita en ihan oikeasti käytä riittävästi. Vaikka kuinka tykkäisin jostain vaatteesta, mutta en vain osaa käyttää sitä, on se silloin turha lisä vaatekaappiini. Eli poistoon. Säästettäviä valitsin sen mukaan, harmittaako minua tulevaisuudessa oikeasti, jos nyt luovun tästä vaatteesta. Varastoon menevien vaatteiden kohdalla mietin, tykkäänkö tästä vaatteesta vielä kahden vuoden päästä. Me kun emme tiedä, kauanko asumme Tukholmassa, joten säästettävien vaatteiden on syytä miellyttää silmää vielä usean vuoden päästäkin.

vastuullinen-vaatekaappi-vaatteiden-karsiminen
vastuullinen-vaatekaappi-vaatteiden-karsiminen

Yritin myös karsia pois kaikki huonolaatuiset vaatteet. Jos paita on jo pahasti nukkaantunut, siinä on pieniä reikiä tai kankaasta väri on lähtenyt, sitä ei kannata säästää. Tämä sääntö päti hyvin omassa tilanteessani, jossa vaatetta on vaan niin paljon, ettei kaikkea voi säästää, ei edes rättien ja muiden kestohyödykkeiden muodossa.

Pois-pinkka oli suht helppoa jakaa kahtia parilla apukysymyksellä. Onko vaate myyntikuntoinen? Saako siitä rahaa niin paljon, että myynti kannattaa? Noiden perusteella oli helpohkoa miettiä, laitanko vaatteen ensisijaisesti myyntiin vai lahjoitukseen. Toki pari vaatekappaletta päätyi ihan suoraan roskiin. Osa myyntiin menneistä vaatteista eivät lopulta mene kaupaksi, joten ne päätyvät myöhemmin lahjoitukseen.

Lahjoitukseen menevät vaatteet vein SPR Vaasan lahjoitusboksiin. Myytävistä vaatteista osa meni itsepalvelukirppikselle ja osa Facebookin kirppisryhmiin.

Mukaan otettavat vaatteet ovat edelleen se hankalin. Liikaa ei viitsisi ottaa, mutta paljollako pärjää? Tukholmasta saa toki ostettua lisää vaatetta, mutta sekään ei ole tavoitteeni. Viitsinkö ottaa kahta vihreää neuletta, jos rakastan molempia, vai pitäisikö ottaa yksi superkiva vihreä ja toinen ihan ok kiva musta? Miljoonia kysymyksiä, ja prosessi on edelleen kesken.

vastuullinen-vaatekaappi-vaatteiden-karsiminen

Olisin tehnyt vaatekaapin karsinnan ilman muuttoakin. Haaveeni on täyttää vaatekaappi laadukkailla, ekologisilla ja vastuullisesti tuotetuilla vaatteilla. Olen katsellut paljon vastuullisia vaatefirmoja ja esittelen niitä hieman postaussarjan myöhemmissä osissa. Sana täyttää on muuten harhaanjohtava, sillä en halua vaatekaappini olevan täynnä. Haluan siellä olevan vaatetta sopivasti, juuri sen verran kuin tarvitsen, eikä yhtään enempää. 

Uusia ostoksia haluan harkita pitkään - niiden tulisi olla edellämainitut kriteerit täyttäviä. Tosin voi olla, että yksinkertaisesti tarvitsen uutta vaatetta enkä ehdi syynätä kaikkea läpi. Tällöin aion turvautua kirpputoreihin, joita Tukholmassa varmasti riittää. Niistä voin ostaa vähän kevyemmällä kädellä, mutta silti harkittuja ja tarpeellisia ostoksia.

Millaisia askelia sinä haluat ottaa matkalla kohti vastuullista vaatekaappia?


Kommentit

INSTAGRAM LAURAHELINI

Copyright © Laura Linnea